Tervehdys ihanaiset rakkauspölyn hiukkaset.
Pääni on täynnä ajatuksen (saukko)virtaa ja uuden ulottuvuuden toinen tuleminen on saapumassa. Tänä aamuna hiuksiani luonnonharjaksisella acasia-puusta tehdyllä harjalla sukiessani huomasin, ettei edes hiuksillani ole mitään varsinaista merkitystä. Voisin olla kalju. Kampaus on minulle toissijainen asia, sillä niin kiinni olen oikeassa olemassaolossa ja sen ytimessä, että maalliset ja ulkoiset asiat tuntuvat yhdentekeviltä. Minä olen totta, ilman hiuksiakin. Oloni on huikea kaiken tämän ymmärryksen keskellä.
Raakaruokamaailma, kuten minäkin, on innostunut bentoniittisavesta ja sen puhdistavasta vaikutuksesta. Nyt on korkea aika, kevättä kohti porskutellessa, vaihtaa ne iänikuiset gin&tonicit ja kolmostuopit savidrinkkiin, jonka makua voit terästää millä tahansa tuorepuristetulla raa'alla hedelmämehulla. Pitääksesi intensiivisen puhdistusprosessin päällä, kannattaakin tätä ihanaista taikajuomaa kulautella aamusta toiseen, läpi elämän. Puhtaus on puoli ruokaa, vai kuinka se menikään.
Elimistön puhdistuminen tasapainottaa myös hapot ja emäkset, jolloin olo on kokonaisvaltaisesti mahtava. Kuin Kookossaarilla kelluisi uimapatjan kera. Lempeää liihottelua päivästä toiseen savismoothie eväsrinkassa. Bentoniittisavi on todellista elämäneliksiiriä eikä sen käyttötarkoitukset rajoitu lainkaan vain herkkudrinkkiin, vaan sen superterveysvaikutukset ovat saatavilla myös ulkoisessa käytössä. Toisinaan rouskinkin raakamurojeni joukossa ehtaa kissanhiekkaa, sillä siinä muodossa saven saa todellisessa perhepaketissa.
Vaan minullapa on teille varsinainen jymy-yllätys ja ässä hihassa. Eräs suuri suomalainen superfood-guru usein sanoo, että haters gonna hate, mutta minusta se on liian negatiivista tässä superrakkaudellisessa elämässä ja kyseisen elämäntavan ylläpitämisessä. Niinpä itse toistelenkin, että lovers gonna love. Niin toivon tapahtuvan nytkin, kun yllätyksen yltä putoaa taianomainen salaatinlehti-verho:
Tämä pikku-joogi aloittelee entistäkin vetreämpää ja eläväisempää jooga-arkea ihan oikeassa Brooklynissa kahvia juoden ja ajatelmiani kirjoitellen. Eeposta pukkaa. Täällä ollaan, New Yorkissa, onnea puhkuen. Vaan yllätys ei ollutkaan vielä tässä. Syy miksi tällä pallonpuoliskolla paistattelen päivää ikuisen auringonpaisteen alla on se, että minä sain kuin sainkin tähtitaivaan ja katon pääni päälle Brooklynin monitaiteilijoiden residenssistä. Universumilta pyysin, ja pyyntöni täytettiin suurempien voimien toimesta.(Ehkä itse kukin voikin tämän myötä miettiä, että kenelle sitä ensi jouluna ne lahjatoiveensa osoittaa)
Täällä ollaan siis tämä kevät ja voinkin luvata, että rakkaus joka tihkuu keväisen mahlan lailla tulee varmasti näkymään todellisena rakkauden, taiteen, onnen, lempeyden, joogan ja raakaruuan keijupölyisenä inspiraationa. Päässäni humisee niin että huimaa<3<3<3.
Nyt te ihanat rakkaat saattekin kysellä ja kertoa, että mitä ihanuuksia te odotatte minun kanssanne jakavan. Tämä taiteilijasielu, vapaa taitelija, antaa itsestään kaiken, sillä kaunis sielu kuuluu jakaa.
Viikonlopun riennot ovat jo edessä päin ja täten toivotan teille jokaiselle painovoimatonta perjantaita, lempeää lauantaita ja rakkauden supersunnuntaita<3
Simo Putte<3
Vau!! Kyllä Universumi on nyt ollut sinulle suosiollinen, Simo-Putte <3
ReplyDeleteTuleviin postauksiin toivoisin aihetta: Miten monitaiteilijuus eroa taiteilija-elämästä yleensä? Mitä lisäarvoa moni- tuo taiteilijaelämään?
Sitten toinen harras toiveeni on lisää kuvia New Yorkista? Voin luvata, että kahlaan ne kaikki läpi.
Ja kolmas toive on tietenkin New Yorkin raakaruokapaikkojen TOP 3-listaus.
Rakkautta Sinulle, Simo-Putte! Olkoon Universumin lempeä voima jatkossakin kanssasi <3
Hei Hannah! Kiitos, kyllä tässä on todellinen onnenpotku osunut joogan muokkaamalle takamukselleni. Siitä otetaan nyt kaikki irti.
ReplyDeleteEhdottelinkin tuossa päiväni New Yorkissa-postausta, jossa voisin esitellä myös monitaiteilijuutta. Sehän ylittää kaikki genrerajat ja tittelillään mahdollistaa monipuolisen taiteilun taiteen nimissä ja taiteen vuoksi.
Kuvia tulee varmasti, sillä kuinka voisinkaan olla jakamatta tätä sykkivää kaupunkia kanssanne. Myös raakaruokapaikoista on tulossa juttua, sillä jo kahden korttelin päässä minusta löytyy ensimmäinen raakaruokailijoiden keidas. Myös paikalliset pikkuputiikit ovat ihanasti ottaneet huomioon meidät anti-hella/uuni/grilli-ihmisihanuudet.
Päivät täällä ovat kuin pelkkää taianomaista unta, jossa keijujen kanssa karkeloidaan. Aktiivisuus tuntuu kotoisalta ja energisoivalta.
Hannah, aivan uskomattoman ihanan mahtavaa viikonloppua uskolliselle lukijalleni. Juuri sinunkaltaisten ihmisten vuoksi tämä bloggaaminen on niin palkitsevaa. Me palaamme pian samoille taajuuksille. Universumi olkoon extrasuopea sinulle tänä viikonloppuna<3
Simo Putte<3