Tuesday, January 31, 2012

I have a dream...

And I had a dream. The dream. Kyllä näin on. Viime yönä Universumi puhui minulle rohkeudesta alitajuntani eli uneni kautta. Näin unen. Rakkaudellisen ja kauniin, jossa minä, Raw Warrior, kirmailin alasti, estoitta ja hurjapäisenä kuin siivet saanut sinivalas tai saukkona sukeltava tiikeri. Kierin ja vierin alas rinnettä, nauroin ja lauloin itse säveltämääni kappaletta "Free Willy". Se kertoo rajattomasta vapaudesta ja onnesta. Elin aitoa monitaiteilijan elämää ja mikään ei olisi voinut lannistaa minua. Puhkuin elinvoimaa kuin viagra-paketti konsanaan.

Vierittyäni alas rinteeltä kuin vuosikertaviinitynnyri ranskalaisen pikku-provinssin viinikellarin hyllyltä, huomasin polvessani mustelman. En kuitenkaan etsinyt ensiapulaukkua vaan katselin onnessani mustelmaa. Minä olin elävä olento ja altistanut itseni elämälle. Mustelma muistutti minua siitä, että polvisuojilla ja kypärällä jäisin aina paitsi kaikesta hauskasta.
Unet ovat ovelia. Mitä tässä elämässä muka saa itselleen, jos ei altista itseään ympäröiville olosuhteille? Kokemus se on huonokin kokemus ja ainakaan ei ole jättänyt elämättä jos aamulla herää putkasta.
Mutta unestani vielä sen verran, että mustelma-kohtauksen jälkeen ruuansulatukseni alkoi puhua minulle ja kertoi, että koko maailma pyörii napani ympärillä ja Universumi on pystyttänyt sinne penthousensa. Tätä kohtaa en osaa enää selittää tai analysoida. Universumilla oli Hugh Hefnerin kasvot ja tupakkatakki.

Behold! Sillä taidearkistoistani löytyi myös todellisen viisauden lähde:

Freedom. No Cash Value.

Kuvan nimi on monitaiteellisesti Freedom ja se mielestäni taas on todellinen syväanalyysi kuvan sisällöstä. Vapaus ei ole mitattavissa käteisen määrässä, mutta luottokortilla voi jo päästä osingoille.
Kuvan laatu on surkean suttuinen pikselikeijukaishöttönen, sillä meidän Punavuorelaisten taiteilijoiden tämän hetkinen trendi on huonolaatuiset taidevalokuvat.  Niitä me muokkaamme trendikahviloinen näkyvimmillä paikoilla tietokoneidemme suojasta, jotta kaikki muutkin ihanat kanssaihmiset saavat nauttia taiteellisuuden feng shuista, jonka tuomme mukanamme. 

Jotta rakkausruokailut eivät jäisi ihan kokonaan sivuun henkisen kasvun jyllätessä niin blogissani kuin henkilökohtaistakin henkilökohtaisemmassa elämässäni, haluan jakaa hyvän yön rakkaussuperpirtelövinkin teille ihanuuksille. Kas tässä:

Aseta Vitamix-blenderisi rakkaudelliseen asentoon ja 45 asteen kulmaan täysikuuhun nähden.
Laita maadoitusranneke seinään kiinni (jos se ei jo ole) ja tunne multainen ryytimaa sisälläsi.
Asettele hellästi seuraavat raaka-aineet blenderiin, jotta niiden rakkaudelliset molekyylit pysyvät ehjinä ennen blenderin hellää thai-hierontaa
-Hyppysellinen huumoria (sitä pitää käyttää säästeliäästi)
-Roimasti rakkautta ja rakkaudellisia love-by tuotteita (kuten sydämiä)
-Valtavasti vapautta
-No vähän lisää sitä rakkautta
-Ihan ihkuliittisen paljon ihanuutta
-Lunta (ei sitä keltaista, hihii)

Surautus blenderillä ja nauttiminen auringonvalossa, joka maksimoi energiansaannin.
Korostan vielä nautinto-osaa, sillä siitähän tässä ihanassa elämässä on kyse.

Uneksikaa itsenne onnellisiksi ja viisaiksi.

Simo Putte<3

2 comments:

  1. Mmmm, yummy-nami <3 herkullista rakkaussuperpirtelöä...tosin, onkohan minun ihkuliitissa omassa navassa jotain vikaa, kun se ei saanut suurta nautintoa juodessaan rakkauspirtelöä ypöyksin?

    Onko Simo-Putella rakkaudellista niksiä tähän? Vai olikohan sittenkin minun blenderi nautinnon vähentäjä, se ei ollut nimittäin Vitamix-merkkinen?

    ReplyDelete
  2. Voi Hannah. Ikävä kuulla, että pirtelökokeilusi päättyi yksinäisyyden syviin syövereihin. Älä kuitenkaan lannistu, sillä rakkaus on universaalia ja niinpä voitkin lähettää rakkaudelliset toiveesi ja tarpeesi Universumin täytettäväksi. Myös minä, uskollinen Simo Puttesi<3, jooga-harjoituksenikin keskellä olen valmis teleporttaamaan rakkaudellista energiaa niin sinulle kuin ei-vitamix-blenderillesikin. Yhdessä me saamme tämän vielä toimimaan<3

    Eikä tällä kertaa haittaa, vaikka blenderisi ei ollutkaan laatumerkkiä. Tämän pirtelön aineosat ovat niin pehmeän rakkaudellisia, että menevät atomeiksi hellemmälläkin laitteella. Ja otteella. Hihii. Ihanaa viikonloppua sinulle, Hannah.

    Simo Putte<3

    ReplyDelete