Tänään oli kaunis päivä, kuten jo tässä on pidemmän aikaa ollut tapana olla. Aamulenkillä kirin ketterästi katutolppien välejä oravien sparratessa kintereillä kerrassaan kuulaassa joulukuun säässä. Toisaalta minä olen sitä mieltä, että sushi-elämässäni ei muita päiviä olekaan kuin ihanan kuulaita ja kauniin syväonnellisia ja todelliset säätilat saattavat helpostikin jäädä minulta huomaamatta. Pääni on juuri sopivasti pilvissä ja ymmärrän, että tämä universumi on uskomaton kokonaisuus.
Mutta mennäkseni asiaan, tulin antamaan teille rakkaat mitä parhaimman vinkin jouluruokailuihin. Herkut tietenkin nautitaan parhaassa seurassa ja kannustankin jokaista päivittämään facebookiin, että kuinka hyvässä seurassa ja kuinka hyviä herkkuja sitä onkaan tullut nautittua. Muistakaa kiittää universumia ja kanssaeläjiä kaikesta siitä ihanuudesta, jota jouluna saatte osaksenne.
Ruokaa jouluna tuppaa olemaan aina aivan liikaa ja olo tuntuu raskaalta kun patojen äärellä on norkoiltu useampi päivä. Nyt on oiva hetki ajatella raakaa joulua. Minulla on vielä joulukuusi hankinnan alla, mutta ostan niin suuren kuusipuun, että siitä riittää blenderöitäväksi myös joulun rakkausruokiin ja rakkausillallisiin. Neulaset sisältävät kerrassaan pakahduttavan paljon kaikkea hyvää ja terveellistä, sillä kaikki vihreä on vain ja ainostaan hyväksi. Vihreä on lehtien veri, joten se on puhdasta elinvoimaa sinulle. Ja minulle <3
Nakkaa siis oksa tai pari blenderiin muiden raakaihanuuksien kanssa ja nauti ihanan aromikkaasta joulun mausta. Mielestäni kinkkukin olisi syytä syödä raakana, sillä minä tiedän, että sen täyttävät proteiinit tekevät hyvää juuri siinä ainoassa ja oikeassa muodossa - raakana. Rakkaat esi-isämmekään eivät kypsentäneet kivikautista lihaansa ja miettikää kuinka autenttisen onnellista, hyvää ja kaunista sekä ennen kaikkea pitkää elämää he viettivätkään. Minusta on aina hyvä muistaa, että raakaruokailussa ei ole kyse trendistä vaan sillä on pitkät perinteet, ihan mummolasta asti.
Koska minulta puuttuu vielä kuusi, laitankin kuvan rakkauskaupungistani Pariisista ja tarkemmin ottaen Jardin Des Plantes-puutarhasta. Minä elämää rakastavana pikku sushipyörykkänä työnsin pääni puskaan ja natustelin oksia ja lehtivihreää minkä ehdin. Tunsin superterveyden valtaavan sieluni temppelin. Tulen vielä bloggaamaan teille muistakin ihanista Pariisin herkuista, kävinhän minä vaikka missä puistikossa ja puskassa pureskelemassa heinää. Toki sitä tuli vähän herkuteltua luomuviinillä, mutta se oli hyväätekevää vuosikertaa se.
Ja koska olen niin inspiroituneessa tilassa uusien networking-juttujen ja elämän ansiosta, laitan vielä kuvaa viime viikonlopulta, joka vietettiin deluxe-merkeissä parhaassa deluxe-seurassa. Minä pyöräyttelin omin pikku kätösin, joissa on viisi (5) sormea jokaisessa, nämä ihanat sushipalleroiset ja palaset, jotka nautittiin sellaisella hartaudella ja rakkaudella, että seuraavana päivänäkin vielä itketti. Onneksi on itkunaurukohtaukset, joilla pääsin liikutuksesta yli, niin ihanaa minulla oli.
Ja sitten vielä kysymys teille oi ihanat rakkaat lukijani! Olen jo tovin ollut innostunut paleo-ruokavaliosta ja mietinkin, että mistä ihmeestä löytäisin kivikautisen blenderin? Oletteko rakentaneet itse omanne vai myydäänkö jossain valmiina kivikautisia blendereitä? Isovanhempani ovat varmasti omansa hävittäneet, vaikka vielä elävätkin aktiivista keräilijä-metsästäjä-elämää. Minäkin kävin mustikassa viime kesänä!
Minulla on Kithcen Aidin pinkki blenderi, kutsun sitä rakkausmasiinaksi, hih. Mutta se nyt vain tuntuu hieman turhan modernilta saavuttaakseni aidon ja muinaisen lopputuloksen. Kiitos ihanat, jos osaatte vastata kysymykseeni ja kiitos ihananaakin ihanammat kun vietätte laatukaikaa parhaassa seurassa blogini äärellä. Olen onnesta soikeana ja syvällä universumin syleilyssä.
Simo Putte<3
Aivan superpostaus! Iski ihan suunnaton sushihimo, joten täytyy minunkin löytää sopivat sushipallerot massuani täyttämään.
ReplyDeleteItsetehtyyn blenderiin luottaisin eniten, valmiina myytävät blenderit tuppaavat olemaan epäkäytännöllisiä, ja noh, hieman tylsiä..
Superpostauksesi jälkeen suuntaan joulunviettoon pää pilvissä, ja jään odottamaan tulevia postauksiasi. Jatka samaa rataa, Simo Putte <3
Ps. fb-kuvassa on massu selkeästi sushia täynnä. Superkaunis yläosa sinulla on kuvassa <3
Hannah, sinä ihanan rakas aktiivinen lukijani. Sinunlaisesi ihmiset jaksavat jatkuvasti muistuttaa universumin kauneudesta ja luoda toivoa vielä paremmastakin elämästä. Kannustat myös bloggaamaan entistäkin upeammista asioista tässä lempeässä elämässä.
ReplyDeleteJoulunpyhinä täällä rakkausaskarrellaan siis blender ja voit olla varma, että palaan kertomaan lopputuloksesta. Ehkä jopa patentoin paleo-blenderin.
Teleporttaan sinulle rakkaudella käärityt makirullat ja hartaudella rullatut nigirit, sillä sinä jos kuka olet ansainnut facebookissa mainitsemisen arvoisen sushiaterian. Toivottavasti sait jo sushihimon tyydytettyä ja masusi rauhoittumaan <3
Voi ihanaa, että pidät facebook-kuvastani. Minunkin mielestä se hehkuu onnea ja kuvastaa sitä, kuinka harmonia on ruumiillistunut minussa. Älä epäile lisätä minua ystäväksesi jos siltä tuntuu, sillä minulla riittää ystävyyttä ja rakkautta jaettavaksi ihan jokaiselle.
Ihanaa päivänjatkoa sinulle Hannah<3
Simo Putte<3