Yo yo yo!
Fauniprinssi karautti kotiin juuri fiksipyörällään ja minusta onkin täällä
ihanassa kahvintuoksuisessa Brooklynissä kuoritumassa hipsterikingi. Viiksiä
kasvatellaan ja meidän ihanien superruokailijoiden suosimat lääkinnälliset
sienet ovat edistäneet karvoituksen kasvukautta uskomattoman paljon.
Pakurikääpää ei täällä puista löydy, mutta rungon juuressa kasvaa vieläkin
kovempaa kamaa ja näistä paikallisista supervahveroista olen iltaisin teetä
keitellyt. Kupillisen jälkeen peilissä kuplii hymyilevä Simo Putte ja partaa on
enemmän kuin joulupukilla.
Taidettani: Kuoriutuva hipsteri.
Kevät on saapunut
New Yorkiin ja täällä maadoitutaan jo kevätvaatteissa. Nyt jos milloin on
korkea aika ottaa kontaktia hifiin ulkoilmaan ja nauttia extreme-lajeista,
kuten ulkona maastossa juoksemisesta ja puunrungoilla tasapainoilusta. Luonto on
in ja pop ja sen lisäksi paras kuntosali. Juuri luontoon meidän tulisi palata.
Erityisen tärkeää on kirjoittaa niin blogeissa kuin facebookissa näistä
maagisista kosketuksista luonnon kanssa. Vielä tärkeämpää on muistaa lääkitä
itseään vitamiinein ja viherkasvein, jotta luonnossa oleilu ei yllätä vaikka
flunssan muodossa.
Mutta palataanpa
hieman tuohon kuoriutumis-aiheeseen. Kevät on tuonut niin blogosfääriin,
valtavirtamediaan kuin sosiaaliseenkin mediaan paljon monenlaisia kasvutarinoita
siitä, kuinka peikoista muuttuu keijukaisia ja möröistä valloittavia elämällä
herkuttelijoita. Enkä tarkoita vain fyysistä muutosta, sillä tässä ihkupihkussa
superterveys-universumissa fyysisyys kulkee yhdessä psyykkisyyden kanssa,
pikkuisen siinä markkinointiakin harrastellaan, mutta eritoten verkostoitumista.
Olen saanut etuoikeuden itkeä, nauraa ja myötäelää näitä upeita selviytymisiä,
joita rakkauslapset ovat jakaneet meille muille keijukaisen askelin maapalloa
tallaaville (tai liitäville) seikkailijoille. Eheys tulee siitä, että ensin
on rikki. Ja että kertoo menestystarinansa kaikille.
Niinpä minunkin
on kannettava korteni kekoon, sillä tieni huipulle ja täydelliseen yhteyteen
Universumin kanssa on ollut koettelemuksia ja houtuksia täynnä. Synnyin,
työnnyin maailmaan liian ahtaasta aukosta ja elämä oli rankkaa heti ensi
metreillä. Minä en tullut häviämään, ja tikit on keksitty. Vartuin, söin toisinaan
pullaa ja keksejä (siis valkaistua viljaa!), jonka vuoksi koin glykeemisen
indeksini huimia vaihteluja. Oli rankkaa silloinkin. Menin kouluun ja ymmärsin,
että me ihmiset olemme kaikki aikalailla samanlaisia ja minun ajatukseni eivät
olleetkaan järin uniikkeja. Se oli äärimmäisen rankkaa. Niinpä päätin, että minusta
kasvaa erilainen. Vaikeuksien kautta voittoon.
10-vuotiaana
näpistin kaupasta karkkia ja päädyin poliisilaitokselle vierailemaan. Olin
nähnyt elämän pimeän puolen ja käynyt läpi totaalisen romahduksen. Se oli
rankkaa, ja opin siitä paljon. Niin ainakin luulin.
Aloin
määrätietoisesti etsiä episodin jälkeistä parempaa elämää ja sisäistä rauhaa,
mutta päädyinkin suorittamaan lukuisia asioita elämässäni. Liikaa euron
juustoja Mäkkäristä, liikaa vähäpukeisten (ja enemmänkin pukeisten) tyttöjen
vilkuilua, liikaa energiajuomilla henkisen levelin kohottamista. Koin pakottavaa
tarvetta voittaa Super Mario, vaikka kyseessä on fiktiivinen hahmo. Konetta ei
voi voittaa. Muistin, että olen ihminen. Alkoi uusi kierros itseni etsimisessä.
Ja löysinkin itseni, erilaisista paikoista, erilaisista tilanteista ja
erilaisista asennoista vain todetakseni, että tämän ei pitänyt mennä näin.
Ja taas löysin
itseni, kun oli rankkaa. Minä tajusin, että sitä elämä on. Rankkaa ja vaikeaa.
Porkkanaa jyrsiessäni oivalsin myös sen, että vihannesten elämä on varsin
helppoa ja stressitöntä. Piuhoissa kiinni. Maadoitettuna. Sellaista henkisen
meditatiivista tilaa meidän herkkien kuolevaisten on vaikea saavuttaa, ja siitä
hetkestä eteen päin omistin elämäni raakaruualle, rakkaudelle ja Universumin kuuntelulle,
jotta löytäisin sisältäni sen todellisen minän kaikkien näiden vaikeiden
taistelujen jälkeen. Kuinka monta kertaa olenkaan noussut tuhkasta ja kasannut
itseni palapelin lailla, sillä minulla on voimaja voima on minussa. Viriilissä
kehossani. Fiiliksissäni. Sielussani. Ei Obi-Wan Kenobi turhaan sanonut
Luke Skywalkerille: May the force be with you! The force will be with you, always! Tämä kaukainen viesti tähdistä on
tärkeä vielä tänäkin päivänä, maapallollamme ja yhteydessämme viisauksiaan
jakavaan Universumiin. Succes, value, vapaus. Tämä on minun tarinani, ja
kaikkien muiden selviytyjien ja menestyjien tarinat, joita olen
rakkaudellisissa merkeissä saanut lukea, ovat vain osoittaneet, että elämän
merkitys tulee vasta vastoinkäymisistä. Kaikelle on merkitys, kaikesta me
opimme ja kasvamme. Meidän kaikkien tarinat ovat liikuttavia, kauniita,
sykähdyttäviä, parhaita. Koska rakkaus on sitä kaikkea. Nyt annan ääneni teille
ihanille lukijoille. Avatakaa sydämenne ja kertokaa. Minä olen vain paimen, joka
vilpittömästi, pyyteettömästi, hellästi, jalosti ja ehdottomasti non-profittina
ohjaa teitä kohti parempaa elämää.
Olen näiden
muisteloiden vuoksi varsin herkistyneessä tilassa ja sen kunniaksi lähden nyt
nauttimaan virkistävän machiaton, double americanon ja espresson, sekä ottamaan
kuvia kauniista kevästä seuraavaa blogitarinaani varten. Sitä ennen viime viikkojen kuvasaldoa teille ihanille. Tämä jos mikä on minun
elämäni kevät<3
Simo Putte<3
